perjantai 23. tammikuuta 2015

Hävikkiviikkomme

Koulussamme hävikkiviikkoon osallistui koko koulu, ruokalaa myöden! 
Hävikkiviikosta voit lukea lisää TÄÄLTÄ

Alakoululaiset ja 7. luokkalaiset tekivät aiheeseen sopivia julisteita joita sitten nähtiin kouluravintola Suden nälässä. 

Juliste
8. luokkalaiset tanssivat tähteiden kanssa kotitalouden tunnilla. Kärrylle laitettiin ylijääneitä raaka-aineita joista sitten saivat suunnitella oman pää- ja jälkiruuan. Kaikilla oli vapaat kädet suunnitteluun!
Erilaisia ruokia syntyi jotka näyttivät maistuvan.

Kouluravintolassa hävikkiviikon aikana laskettiin yliheitetyn ruuan ja rasvan/levitteen määrä.

Hävikkiviikko oli myös isona osana kotitalouden opetusta.



torstai 22. tammikuuta 2015

Kaappaa kasvis - päivä

Hei!


8lk. lisävalintaryhmä järjesti koko ylä-asterakennuksen väelle Kaappaa kasvis- päivän.
Tarjoilimme erilaisia kasviksia dipin kera koulumme aulassa. Oli porkkanaa, kurkkua, kukkakaalia, lanttua ja omenaa. Dipiksi teimme oman sekoituksen josta tuli raikas ja joka kasvikselle sopiva. Suosituimmat kasvikset olivat omena ja kurkku. Lisäksi saimme Valiolta sponsorituotteena Yuju-juomia ja HeVi shotteja. Kasvispäivään liittyy mukaan tietysti myös visa jossa piti vastata erilaisiin kysymyksiin.

Tarjoilupöydästä löytyi...
Visa johon piti vastata
Kahdeksasluokkalaiset järjestivät lisäksi myös pienen kisan viides- ja kuudesluokkalaisten välille.
Heille annettiin kasvispasseja joihin piti merkita viikon aikana syödyt kasvikset ja hedelmät. Molempien luokkien kasvismäärät laskettiin yhteen ja lopuksi katsottiin keskiarvon perusteella voittaja. Voittaja luokalle palkinnoksi oli luvassa hedelmältarjotin. Voittaja luokka oli 5lk.



                Kuudesluokkalaiset tekivät aiheeseen sopivia kasviksia jotka oli tehty savesta.


perjantai 9. tammikuuta 2015

Kotitalouden Aleksis Kivi -teemaprojekti

Kotitalouden 8. luokan lisävalinnan oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat Aleksis Kivien päivän aikaan teemaohjeita. Ohjeet suunniteltiin, toteutettiin, kuvattiin sekä lopuksi vielä muokattiin 2-4 hengen ryhmissä. Inspiraatiota ohjeiden otsikointiin sekä raaka-aineisiin haettiin Kiven tuotannosta sekä suomalaisuudesta. Ohjeiden teossa käytettiin apuna Internetiä sekä tabletteja.


Nummisuutarimuffini
8kpl

1½ dl kauraleseitä
70 g sulatettua margariinia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
4 rkl vettä
Täyte:
1 dl omenahilloa
Päälle:
¾ dl kermavaahtoa
tummanvihreää sokerimassaa
sinistä sokerimassaa
  1. Sekoita kauraleseet ja sulatettu margariini keskenään. Lisää munat.
  2. Sekoita erillisessä kulhossa kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne muun aineen joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi vielä vesi ja sekoita.
  3. Paista 200 asteessa 15–20 minuuttia.
  4. Anna jäähtyä niin kauan ettei muffinit ole enää lämpöisiä.
  5. Tee veitsellä muffineiden keskelle kolot (ei pohjaan asti) ja lusikoi niihin omenahilloa.
  6. Vatkaa kuohukerma ja levitä tasaisesti muffineiden päälle.
  7. Kauli tummanvihreä sokerimassa ohueksi levyksi ja tee sokerimassasta pyöreitä osia ja laita osat muffineiden päälle ja levitä. Kauli sininen sokerimassa ja tee siitä ruusuja, laita ruusut muffineiden päälle.






Aleksis Kivi Minipiiras

Pohja
50 g laktoositonta voita
1 ¼ dl vehnäjauhoja
½ dl kylmää vettä
Täyte
100 g jauhelihaa
½ kananmunaa
1 dl laktoositonta tuorejuustoa
½ tl paprikamaustetta
½ tl timjamia
¼ tl suolaa
½ parsakaalia

1.      Laita uuni kuumenemaan 225-asteeseen.
2.      Paahda jauheliha kypsäksi ja huuhtele sekä kuutioi parsakaali.
3.      Voitele matalat leivosvuoat.
4.      Nypi viileän voin kanssa vehnäjauhot muru maiseksi seokseksi.
5.      Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
6.      Muotoile taikina tasaiseksi tangoksi jauhotetulla tasolla ja leikkaa yhtä suuriin paloihin.
7.      Täytä matalat voidellut leivosvuoat. Nosta jääkaappiin tekeytymään täytteen tekemisen ajaksi.
8.      Puolita kananmuna. Riko kananmunan rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon tuorejuusto, mausteet ja parsakuutiot.
9.      Täytä piiraspohjat täytteellä.
10.  Nosta vuoat pellille 225-asteisen uunin alatasolle. Paista noin 15 minuuttia.

 



Metsämiehen lihapyörykkätikut ja oravan dippi

2-3:lle hkl

1-½ dl maitoa
1dl korppujauhoja
½ sipuli
1 kananmuna
1tl suolaa
tl pippuria
200g sika-nautajauhelihaa
1dl puolukkahilloa

Oravan dippikastike
1prk laktoositonta kermaviiliä
omavalinnaiset mausteet

coctail-tikkuja
½ punainen paprika

1.      kuumenna uuni 225 asteeseen
2.      Sekoita korppujauhot maitoon ja anna turvota 2min
3.      Kuori ja hienonna puolikas sipuli
4.      Lisää sipuli, muna, mausteet ja puolukkahillo jauhelihan sekaan
5.      sekoita tasaiseksi.
6.      muotoile taikinasta tanko kostutetun leivinpaperin päällä. Jaa se 22-26 osaan. Pyörittele palat kostetuin käsin. Laita valmiit pyörykät leivinpaperille pellille.
7.      Paista pyörykät uunissa 12-15min keskitasolla.
8.      sekoita mausteet kermaviiliin
9.      Pilko paprika mieleiseksesi paloiksi.
10.  Tökkää tikku paprikaan.
11.  Puolita lihapyörykät halutessasi. Lisää pyörykät tikkuun missä on jo paprikan palat.




Ruisrieska

 3,5 dl Vettä 
 200g Ruishiutale
 1dl Ruisjauhoja 
 1tl Suolaa
 0,5tl Leivinjauhetta 
 1 Porkkana 
 1/2 Nauris 
 1 rkl Hunajaa
  
1. Laita uuni 225:asteeseen
2. Lisää kiehuvaan veteen ruishiutaleet, suola ja hunaja.
3. Raasta porkkana ja nauris ja lisää niiden sekaan leivinjauhe.
4. Vaivaa taikinaa käsillä ja lisää taikinapuuroon ruisjauhot, raastettu porkkana ja nauris joihin on sekoitettu leivinjauhe. 
5. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo painellen jauhojen avulla vajaan pellin kokoiset rieskat.
6. Pistele rieskat haarukalla ja laita uuniin. Paista 15-25 minuuttia riippuen leivän rakenteesta, rapeudesta ja väristä.
7. Leikkaa rieska paloihin ja tarjoile voin kanssa.

 
Marjasmoothie

 0,5dl Puolukkaa
 1dl Mustikkaa
 1,5dl maustamatonta jogurttia
 1,5dl maitoa
 0,5dl sokeria
1.      
      1. Mittaa ainekset kannuun tai syvään kulhoon. 
      2.Sekoita ainekset sauvasekoittimella ja nauti!

Ruisrieskat ja marjasmoothie